HANNA HUJANEN
Hanna Hujanen on suomalainen klarinetisti. Hän työskentelee Kymi Sinfonietan vuorottelevana äänenjohtajana, minkä lisäksi hän kuuluu Suomalaisen Kamariorkesterin muusikoihin. Hujanen on myös kysytty keikkalainen monien muiden orkesterien kuten Tapiola Sinfoniettan, RSO:n ja HKO:n riveissä.
Orkesteritöiden lisäksi Hujanen on aktiivinen ja ennakkoluuloton kamarimuusikko. Hänet voi löytää klassikkoteosten parista, mutta yhtä lailla kantaesitystä soittamasta. Muun muassa kesällä 24 sai ensi-iltansa Lauri Mäntysaaren lauluteos Loputtomuus Helsingin Oopperakesässä ja Turun Musiikkijuhlilla. Hujasta on voinut kuulla lukuisilla festivaaleilla Suomessa ja muualla Euroopassa, esimerkiksi Nurmeksen Kesämusiikissa, Radalla, Kauniaisten Musiikkijuhlilla ja Encuentro de Musica de Santander festivaalilla Espanjassa.
Hujanen valmistui keväällä 2023 musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta Harri Mäen ja Kari Kriikun luokilta. Hujanen on menestynyt useissa kilpailuissa ja saanut soitostaan monia tunnustuksia. Hän voitti muun muassa vuonna 2023 Grand Pricen kansainvälisessä Enkor Competitionissa. Hujasta ovat ystävällisesti tukeneet mm. Suomen Kulttuurirahasto, ProMusica -säätiö sekä Martin Wegeliuksen muistosäätiö.